Nivelrikkoisen koiran raakaruokinta

Tätä ohjetta on vuosien varrella kovastikin kritisoitu mm. kasvissoseen suuren määrän vuoksi mutta omalle koiralleni se toi huomattavan avun yhdessä lisäravinteiden, fysioterapian ja akupunktion kanssa.

 (ohje on vapaa Suomennus ja lyhennelmä Ian Billinghurstin kirjoituksesta: ARTHRITIS AND YOUR DOG - THE IMPORTANCE OF DIET )

1. Kaikki ylipaino pois.


2. Ei enää missään olosuhteissa minkäänlaista teollisesti käsiteltyä/ valmistettua ruokaa. Ei enää säilykkeitä, ei kuivamuonaa, ei puolikosteaa ruokaa, eikä mitään koirille tarkoitettuja makupaloja. Ikinä enää. Eikä myöskään mitään ihmisille tarkoitettua ruokaa, ei kissanruokaa. Koirasi ei tarvitse ruokaa johon on lisätty suolaa, sokeria, keinotekoisia maku- ja väriaineita. - Koskee tosiaan myös makupaloja!

3. Ei enää minkäänlaista keitettyä ruokaa. - Kaiken ruuan tulee olla raakaa.

4. Ei enää mitään viljatuotteita, ei mitään leipää. Ei makaronia, ei riisiä.

5. Eläinperäisen ruoan vähentäminen voimakkaasti. - Punainen liha ehdottomasti kielletty. Saa antaa ainoastaan ns. valkoista lihaa joka tarkoittaa pienissä määrin kanaa, kalaa ja possua. Parasta kalaa ovat pienet kalat jotka voi antaa kokonaisina. Ja kaikki tämä edellä mainittu tietenkin myös raakana.

6. Ei maitotuotteita rasvatonta jogurttia lukuunottamatta.

7. Hedelmät ja vihannekset muodostavat 70 - 90 %:a dieetistä. - Nämä tarjotaan soseutettuina. Voit antaa nivelrikkoiselle koirallesi kaikenlaisia RAAKOJA hedelmiä ja vihanneksia seuraavin poikkeuksin: Älä anna mitään sitrushedelmiä alkuvaiheessa. Myöhemmässä vaiheessa voit antaa mutta kyseessä pitää olla koko hedelmä, ei van mehu ja tietenkin sen pitää olla raaka sekä kunnolla soseutettu. Sama koskee myös seuraavia: peruna, tomaatti, munakoiso sekä capsicum- lajikkeet joihin kuuluvat kaikki paprikat.


8. Vitamiinit ja lisäravinteet: (annostus n. 20 kg koiralle):
- Merileväjauhe tai tabletit puoli-1 teelusikallinen (kasvisoseeseen)

- Kalanmaksaöljy puoli- 1 teelusikallinen päivittäin (annetaan erikseen)

- Sinkkitabletit puolet lapsen annoksesta päivittäin (annetaan erikseen)

- Kylmäpuristettu pellavansiemenöljy puoli- 1 ruokalusikallinen päivittäin (kasvisoseeseen)

- Kalaöljy puoli- 1 ruokalusikallinen päivittäin (kasvisoseeseen)


- E- vitamiini päivittäin (annetaan erikseen)

- C-vitamiini päivittäin (annetaan erikseen)

- B-vitamiini päivittäin (annetaan erikseen)

- Omenaviinietikka ¼ - puoli teelusikallista päivittäin (kasvisoseeseen)

- Joku lisäravinne nivelrikkoiselle.

nivelrik.jpg.w300h225.jpg

Cartivet+MSM sekä B- , E- ja C-vitamiinipurkkeja

nivelrik2.jpg.w300h225.jpg

Lohiöljyä, pellavansiemenöljyä sekä merilevää