KivennäisaineetKivennäisaineet kulkeutuvat maaperästä (kasvien juurien aineenvaihdunnan kautta) kasveihin siitä edelleen ravintoketjussa eläimiin. Kivennäisaineilla on lukuisia tehtäviä ja koira tarvitsee niitä mm. kudosten rakennusaineiksi, elimistön neste- ja suolatasapainon säätelyyn sekä entsyymi- ja hormoonisäätelyihin. Sinkki Sinkin puutteen uskotaan vaikuttavan allergoiden ja erilaisten iho-ongelmien syntyyn. Yksi oire voi olla karvattomat silmänympärykset. Sillä on myös suuri vaikutus jalostuskoirilla sekä uroksen hedelmällisyyteen että nartun kykyyn tuottaa elinvoimaisia pentuja. Selvitä ennen sinkin antamista purkista oikea annos koirallesi. Sinkkiä saa mm. vehnäleseestä ja vehnänalkioista sekä sian ja poron maksasta. Seleeni Seleeni on tärkeä koiran elimistön puolustusjärjestelmälle. Seleeniä saa ravinnosta mm. munuaisesta ja maksasta. Magnesium Magnesium on tärkeä luuston ja hampaiden rakennusosa ja sitä tarvitaan myös lihasten supistumiseen ja hermoimpulssien johtumiseen. Magnesiumin puute voi näkyä nuorilla koirilla ns. pehmeinä ranteina. Magnesiumia saadaan venhäleseistä, auringonkukansiemenistä, pähkinöistä ja jonkin verran myös vihreistä kasviksista. Kalium Kalium vaikuttaa nestetasapainon säätelyyn sekä lihasten ja hermojen ärtyvyyden säätelyyn. Kaliumia saadaan mm. merilevästä, kuivatusta porkkanasta, vehnäleseestä, persiljasta, mantelista, valkosipulista sekä poron, naudan ja hirvenlihasta. Jodi Jodia tarvitaan kilpirauhsen toimintaan. Jodia saa mm. merilevästä, lohesta, katkaravuista ja muikusta.
|