Kollipojat ja Kohtalon Elsa

kissat.jpg

Meillä on 3 maatiaiskissaa, Leevi, Lassi  ja Elsa. Kaikki ovat tulleet sijaiskodin kautta (Annelle kiitokset) sen jälkeen kun ne on pyydystetty isosta kissapopulaatiosta maaseudulta.
Jokainen on persoona jolla on omanlaisensa luonne.

Leevi (punainen)  on todella erikoinen, se on paras kaveri Onnin kanssa, ne pesevät toisiaan, leikkivät ja nujuavat välillä ihan rasittavuuteen saakka ja ne nukkuvat monesti yhdessä. Minjan kanssa ne leikkivät karmivalta näyttäviä rajuja leikkejä joista molemmat näyttävät nauttivan suuresti. Leevi on myös hyvin omatoiminen ja kekseliäs. Se osaa avata kaikki kaapit ja vetolaatikot, saa jopa lääkekaapin oven auki jos siihen on jäänyt avain.

Lassille  (valkomusta) tärkeintä maailmassa on ruoka. Se on myös kissa jonka silmille ei hypi koirat eikä naapurin kissat.

Elsa (harmaankirjava) käy ihan tuulella. Toisina päivinä on hyvinkin tuttavallinen ja tulee itse syliin puskemaan ja kehräämään mutta toisina päivinä ei halua että siihen edes kosketaan.

Kun ottaa yhtäaikaa 3 suunnilleen samanikäistä kissanpentua (nuorimmalla Elsalla ja vanhimmalla Lassilla on 3 kk ikäeroa) niin saa samalla myös varautua tuhoihin. Tuhoja tuo kauhukolmikko onkin tehnyt ihan kiitettävästi. Onneksi nyt kun niillä on jo yli 5vuotta, ovat ne jo vähän rauhoittuneet eikä Leevikään enää joka päivä kaiva kaikkkien kaappien sisältöjä lattialle.

Kaikki kissamme ovat leikattuja. Ne ulkoilevat vapaasti aidatulla pihalla.

Kissojen yhteiskuvia