Joutopoika Joonas  - koira joka antoi syyn ja kipinän

Olen ihan pienestä saakka ollut koirista kiinnostunut ja ennen oman koiran saamista ulkoilutin aluksi lelukoiria ja vähän vanhempana toisten ihmisten oikeita koiria. Varmaan tuttu ja omakohtainen kokemus monille. Luin kaikki koirakirjat mitkä käsiini sain ja osasin ulkoa kaikki koirarodut mitä niissä oli.

Vihdoin, vuosia kestäneen väsytystaistelun ja loputtoman kinuamisen jälkeen vuonna 1979 sain lopulta vanhemmiltani luvan ensimmäiseen oman koiraani. Olin tuolloin 16 vuotias.

Olin aina ajatellut että tuleva koirani olisi saksanpaimenkoira tai skotlanninpaimenkoira (mikä oli collien nimi tuolloin)  mutta kun lupa heltisi niin koira oli saatava sillä siunaaman sekunnilla ja tietenkin jostain läheltä koska eivät vanhempani olisi alkaneet mihinkään kauas minua kuskaamaan eikä minulla olisi ollut rahaakaan kalliiseen rotukoiraan.

Ensimmäinen oma koira
Helsingin Sanomissa -Myydään eläimiä-  palstalta sitten onneksi löytyi sekarotuisia koiranpentuja kohtuullisen läheltä ja sinne siis lähdettiin. Joonas maksoi 100 markkaa ja maksoin sen ihan itse omilla rahoillani. Muut pennut olivat Joonasta suurempia ja mustavalkoisia mutta miellyin enemmän kokomustaan Joonakseen. Joonaksen emä oli karhukoiran ja kettuterrierin sekoitus ja isä labradorinnoutaja. Kooltaan Joonas oli aika pieni, säkäkorkeutta oli n. 45 cm ja painoa n. 11 kg.

Joonas oli luonteeltaan haastava. Se oli arka pelkopurija, huonohermoinen ja kertakaikkisen yliseksuaalinen, lisäksi jonkin verran dominointiin taipuvainen. Nimenomaan Joonaksen luonne kuitenkin oli syy miksi alunperin kiinnostuin koirien "sielunelämästä"  ja niiden kouluttamisesta. Tajusin ollessani suurissa vaikeuksissa Joonaksen kanssa että "jotain tarttis tehdä" ja ajauduin puolivahingossa Espoon Koirakerhon koulutuksiin mukaan.

Siitä se sitten lähti
Innostuin tosissani Joonaksen kouluttamisesta ja treenasimme monta kertaa viikossa.  Muutenkin kiinnostuin yhä enemmän koiran käyttäytymisestä ja siitä miten koira oppii.  Luin  kaiken kirjallisuuden minkä käsiini sain. Anders Hallgrenin kirjat: Koiraongelmia ja ongelmakoiria  sekä Iloinen tottelevainen koira olivat minulle todella ajatuksia herättäviä lukukokemuksia.  Ne poikkesivat tuohon aikaan täysin valtavirran tyylistä kouluttaa. Tottelevaisuuskentällä isot miehet palveluskoirineen naureskelivat minulle kun käytin makupaloja koirani palkkaamiseen, käskivät mennä sirkukseen pelleilemään. Minut kuitenkin hyväksyttiin kaikkine kummallisuuksineni pienen sekarotuisen koirani kanssa sinne palveluskoirien sekaan treenaamaan. Olimme varmaan jonkunlaisia maskotteja emmekä uhkana kenellekään. Noihin aikoihin kävin myös ensimmäiset PK-koulutusohjaajakurssit 1 ja 2  sekä TOKO-koulutusohjaajakurssin ja aloin itsekin toimia koulutusohjaajana. Kiinnostus koirien kouluttamista kohtaan lisääntyi selvästi ja koulutuksissa alkoi olla yhä enemmän koirakkoja, myös ns. seurakoirarotuja.

Kokeisiin piti päästä
Osallistuimme Joonaksen kanssa sen elinaikana useisiin Espoon Koirakerhon mestaruuskilpailuihin joissa se oli ainakin kolmena vuonna peräkkäin Espoon Koirakerhon mestari sekä epävirallisiin kerhojen ( EKK-Kiveko-Inkoon koirakerho) välisiin ystävyysotteluihin joissa Joonas tuttuun tapaansa monesti korjasi korkeimmat pisteet jotka olivat parhaimmillaan 198/200.  Huonoimmat pisteet ikinä olivat 185/200.

Tuohon aikaan sekarotuiset eivät saaneet osallistua mihinkään virallisiin kokeisiin. Osallistuimme vuonna -83 Etelä Suomen Palveluskoirat ry:n möllikisoihin ollen varmaan omituinen näky siellä saksanpaimenkoirien seassa. Joonas sijoittui ensimmäiseksi voittaen pisteillä 318/330 ilmaisen osallistumisen seuraaviin PK-kokeisiin. Tietenkään emme voineet Joonaksen sekarotuisuuden vuoksi vastaanottaa palkintoa. Koulutin Joonaksen TOKOssa ja PK-puolella (haku) voittajaluokkaan saakka. Tokossa ei tuolloin oltu vielä keksitty erikoisvoittajaluokkaa.

Ilmeisen kova hinku oli tuolloin osallistua kaikenmaailman kilpailuihin ja harmitti suuresti ettemme Joonaksen kanssa päässeet mihinkään virallisiin kokeisiin.

Myöhemmin kilpailuintoni onkin sitten melko totaalisesti kadonnut. Ilmeisesti käytin sen kaiken loppuun noina vuosina Joonaksen kanssa ;)

Koirat elämäntapana
Joonas sytytti kuitenkin kipinän ja kiinnostuksen koiran luonteeseen, käytökseen ja oppimismekanismeihin. Lisäksi sain elämäntavan koirien kanssa joka on jatkunut näihin päiviin saakka eikä loppua näy. Päinvastoin, jaksan edelleen kiinnostua kaikesta aihetta sivuavasta. Jos jotain suuntauksia haetaan niin lyhyesti totean että sen lisäksi, että uskon koiran ehdottomasti tarvitsevan reilun ja selkeäkielisen omistajan johon voi luottaa, on oikea-aikaisella palkitsemisella todella suuri rooli.

Joonas lähti koirien taivaaseen toukokuussa 1990 epilepsian vuoksi. 

Olen näiden 29 vuoden aikana toiminut koulutusohjaajana ensin Espoon Koirakerhossa  n. 10 vuotta ja  myöhemmin myös mm. Porvoon Palveluskoirat ry:ssä, Suomen Villakoirakerhossa, Veikkolan Koirakerhossa, Suomen Rottweileryhdistyksessä, Siilinjärven-Maaningan Pelastuskoirat ry:ssä sekä Pohjois-Savon Rottweilerkerhossa. Koulutusohjaajana toimimisen ohella olen toiminut vuodesta 1990 myös aina tarpeen vaatiessa ongelmakoirakouluttajana.  Tämä touhu lähti käyntiin ihan vahingossa. Autoin yhtä ja sitten toista ja kohta huomasinkin tempautuneeni siihen puuhaan ihan kunnolla.

Tällä hetkellä toimin jonkunnäköisenä puuhastelijana Pohjois-Savon Rottweilerkerhossa ja tarkoitus olisi myös silloin tällöin vetää treenejä Suonenjoen palvelus- ja Seurakoiraharrastajat ry:ssä.

Olen TOKO,- PK,- ja Agilitykoulutusohjaaja sekä PK-koetoimitsija.

Nykyiset harrastukset
Harrastamme Onnin kanssa (tällä hetkellä hyvin harvakseltaan)pelto,- ja metsäjälkeä- sekä tottelevaisuuden ja esine-etsinnän treenaamista. Minjan kanssa olemme käyneet verijäljellä ja "ihmisjäljellä." Onnin kanssa aloitimme kesällä-09 uutena harrastuksena VEPEn johon olemme molemmat hurahtaneet ihan täysin :) Onnin kanssa on muutaman kerran treenattu myös hakua josta se näytti kovasti tykkäävän. Parisen vuotta sitten otettiin myös muutaman kerran purutreenejä. Täytyy sanoa että Onni ei ole mistään puuhasta tykännyt niin paljon kuin siitä. Ei vaan tahdo aika riittää kaikkeen mielenkiintoiseen millään. Purutreeneissä oman koiran kanssa käyminen oli kuitenkin kokemuksena avartava ja auttoi ymmärtämään monia teoriassa tuttuja asioita ihan käytännössä.

Kepo Jari  on hengessä mukana tässä elämäntavassa ja harrastuksessa. Hän toimii koirien pilalle hemmottelijana, herkkujen antajana sekä väsymättömänä rapsuttelijana ja usein myös mukavana seurana ja valokuvien ottajana monissa koiratapahtumissa ja treeneissä. Lisäksi lenkkeilemme kaikki yhdessä mielellämme.

Kenties nähdään jossain koiratapahtumassa. Saa tulla nykäisemään hihasta :)