Terveystulokset ja yleinen terveys

Tähän tulee Oton luuston kuvaustulokset.

Luusto ja tukielimistö
Kävimme 29.12.2009  Oton kanssa Kuopiossa kuvauttamassa sen etujalat. Mitään oireita ei ole ollut, se ei ole ontunut tai mitään muutakaan ja liikkuu todella hyvin ja lujaa. Menimme koska mielestäni Oton jalat ovat Urhon jalkoihin verrattuna erilaiset. Ne eivät ole tikkusuorat vaan kaartuvat säärestä hieman ulospäin. Ei mitenkään huomattavasti mutta hei, Hanhiemo huomaa kaiken.

Kuvauksissa ilmeni että Otolla kasvaa toinen säären luista (ulna) hitaammin kuin toinen. Se on aiheuttanut nopeammin kasvaneen luun pienoista kaartumista. Kasvulinjat ovat  kuitenkin auki eikä mitään nivelrikkoa ole muodostunut. Pyydämme vielä toisen eläinlääkärin mielipiteen kuvista. Oton ruokavaliossa vähennettiin lihan määrää entisestään ja kasvatettiin kasvissoseen määrää.  Lihaisten luitten määrä pysyy samana. Lisäksi Otolle annetaan nyt puhdasta MSM:ää (samaa mitä itse syön) Arthroflex Plus- nivelvalmistetta sekä B-vitamiinia. C-vitamiiniahan pennut ovat saaneet jo maksimiannoksena koko ajan. Tilannetta tarkkaillaan, ell sanoi moisen olevan aika yleistä varsinkin isojen rotujen pennuilla. Tottahan se on, samanlaisia jalkoja kuin Otolla on, näkee todella paljon ja aika harvoin niitä varmaan kuvataan. Toivomme että jalat kasvavat "aikuisiksi" ilman ongelmia.

Otolla ei onneksi ole huolta huomisesta, se porskuttaa pennun innolla menemään eikä murehdi mitään.

Tilannepäivitys 6.3.2010.
Otto "kasvaa ja kukkuu", ei mitään ongelmia. Välillä jalat ovat tikkusuorat ja välillä hieman kaartuvat ulospäin. Johtuu todennäköisesti juuri siitä että luut kasvavat eri tahtia. Kasvutahti on kuitenkin sama kuin veljellään Urholla, itseasiassa Otto on Urhoa korkeampi.

Otolla ei ole esiintynyt tähän mennessä koko kasvuaikana mitään ontumisia tai muita kremppoja vaikka Urhon kanssa liikkuvat ja rymyävät todella paljon ja vauhtia ja vaarallisia tilanteita on riittänyt.

Iho ja ruoansulatus
Mitään allergioita tai muita yliherkkyyksiä ei Otolla ole ollut, ei myöskään Hotspottia tai mitään vastaavaa.

Kaikki tarjottu kelpaa hyvällä ruokahalulla ja tulee sopivassa muodossa ulos  ;)

Hampaat
5,5 kk iässä kaikki hampaat ovat vaihtuneet ja purenta on normaali saksipurenta.

Muu terveys
Tähän mennessä ei ole ollut mitään sairauksia.